Kyllähän tuo tähän asti on raakatkin kuivan kelin kiihdytykset ja pyöritykset(kuitenkin varastossa yksi jakovaihteisto varalle)
Pösömiehenä tidän kokemuksena miksi kaikki sanoo että neliveto ei kestä.Itsellä ja kaveri piirissä 4. 4-veto menossa, kysymyshän on siitä että jopa haapalahdella sanotaan joskus että vaihdelaatikon ja jakovaihteiston öljyt ovat yhteiset, toisaalta erilaisissa alan korjaamoissa tiedetään että öljyt ovat erikseen, mutta sielläkään ei tiedetä oikeaa äljy tyyppiä. Oikean öljyn löytäminen jakovaihteistoon edes haapalahden kautta ei meinaa onnistua. liian vähänstä öljynmäärästä johtuu suurimmat viat ja pienemmät väärästä öljystä. ja sytytykseen puututtaessa, tähän asti (1v) ei ole tulppien eikä muunkaan kans ongelmia ollut ahtopaineen vaihdellessa 0.6-1.4. lievän tarkastelun ja kyselyn jälkeen selvisi nimittäin että sytytyksen myöhästäminen nakutuksen tunnistimen perusteella toimii todella hyvin,ja boksissa varaa on aika rajattomasti tosin ennakkkoa alipaineen puolella voi olla reilusti verrattuna vakioturboauton ennakkoon, eikä kertaakaan kuitenkaan vielä ole piipannut nakutuksen varoitin.eli luotan siihen kunnes toisin todistetaan

kyllä joskus kuitenkin ihan siirrytään suorasytytykseen.
mietin muuten itsekkin tuota että kyllähän eri versiot silti pitäs yhteyttä saada,mutta sillon kuitenkin varoittelee jostain enne ohjelman käynnistystä,ja kysyy haluaako silti jatkaa.

)
lähtis piirin ostoon ja tsiigaamaan tilanne.