Vehkeellä on takana vajaa pari tuhatta kilometriä, sytytyskartat on säädetty ~vastaavien koneiden kartoista vielä vähän varovaisemmiksi ja homma on pelannut hienosti. Nakutusta/kilistämistä ei ole kuulunu missään olosuhteissa. Nyt sitten rakennettiin 'nakutusluurit' ja lähdettiin sytytyksensäätöajelulle mutta aika laiha tulos oli.
Ensin tehtiin kokeeksi ihan mietoja säätöjä mutta ne eivät vaikuttaneet luureista kuuluviin ääniin mitenkään eikä ajossakaan tuntunut minkäänlaista muutosta. Jonkun aikaa sitten roplattiin ja pistettiin ennakot sitten ihan pieleen kovan kuormituksen alueella (kiihdytys ihan liian suurella vaihteella) mutta ei vaan nakutusta kuulunu.
Vikahan voisi olla luureissakin (vaikka kyllä niistä kaikenlaisia ääniä kuului) mutta kyllähän nyt noin roima ennakko kuormituksen alla pitäisi kuulua jo ihan ilman kuulokkeitakin mutta ei. Tässä vaiheessa alko tietysti jo arveluttamaan että toimiikohan toi koko ennakonsäätö. Ajoituslampulla kun katsoo niin näkee että ennakot muuttuu kun antaa kierrosta, ja tyhjäkäyntialueen ennakonsäätö vaikuttaa ihan selvästi käyntiin.
Onko tossa ediksessä nyt joku 'feature' joka estää/rajoittaa ennakonsäätöä vai eikö toi kone todellakaan rupea kilistämään vaikka sytty oisi ihan pielessä?
Ford 1.8 16v + EDIS, ongelmia syttyennakon kanssa
Moderator: Masi_K
Ford 1.8 16v + EDIS, ongelmia syttyennakon kanssa
Fiesta Mk3 1.8 16V megasquirt+edisn00bproject ym @ http://www.76s.net (laakista käyntiin -> kone räjähti -> taas toimii -> 2.0tic projekti menossa)
-
- Megajumala
- Posts: 1167
- Joined: Wed Dec 07, 2005 17:41
- Location: Pohjois-Karjala
Vakiokamaa
Fiesta Mk3 1.8 16V megasquirt+edisn00bproject ym @ http://www.76s.net (laakista käyntiin -> kone räjähti -> taas toimii -> 2.0tic projekti menossa)
Kyllä sun pitäisi saada laitettua ennakkoa miten paljon vaan, oisko raja jossain 90 asteen tietämillä, ediksellä?
Kaikki moottorit eivät välttättä ala nakuttaa ollenkaan.
Jos laitat ennakkoa pirusti, sanotaan vaikka 40 astetta pintakaasulla, et välttämättä saa kolisevaa ääntä aikaiseksi mutta tehot moottorista kyllä katoavat.
Nakutus on yleensä enemmän sellaista rapinan tyyppistä kuin kolinaa.
Jos sulla on pro martelius- putkisto nakutskuulokkeet ovat hyvä lisä mutta normiäänisessä autossa nakutuksen kuulee kyllä sisälle asti.
Kait sulla on bensana 95?
Fiestan ennakot on täyskaasulla siinä 1000 - 8000rpm -> 15- 20 (25) astetta.