Asteikosta päätellen moottori on vapari eli kaasu pohjassa voitaisiin mennä vaikka numeron ohuemmalla eli 13,5. Kuitenkin joutuu tutkimaan että nakuttaako ja loppuuko mahdollinen nakutus lievällä bensan lisäyksellä.
Teorian mukaan 15,5 olisi paras taloudellisuus, sitten osakaasualueilla voisi kuvitella laittavansa 14 ja 15 välille ja vasta pari riviä alle täyskaasun alle 14. Muuten tuppaa kuluttaamaan turhan paljon. Siihen kierrosalueelle missä on suurin vääntömomentti eli moottoriin menee eniten ilmaa voisi laittaa pari desimaalia paksummalle, siitä ylöspäin voi ohentaa saman verran. Tämän alueen näkee siitä minkä muotoinen bensakartta on kun katsotaan suuttimien aukioloaikaa millisekunteina, jos sellaista graafista esitystä Megasta nyt löytyy yleensäkään. Sen alueen alapuolella kannattaa kanssa ohentaa, edelleen kunhan pitää huolen ettei nakusetä iske kylään. Tyhjäkäynnillä niin ohuelle että jaksaa käydä siedettävän siististi ja kokeilla pari astetta lisätä sytytysennakkoa. jos silloin kierrokset selkeästi nousevat niin silloin ollan ihan sopivassa paikassa. Sytytystulppia kannattaa seurata, sinne eristeuran pohjalle kun jää musta rinkula ja tulppa muuten suht puhdas niin ei olla kaukana. Tulpan sivuelektrodissa ei saa olla vihreätä väriä tai sävyä, silloin naulaa jossain kohtaa ja sehän tietää remonttia ennemmin tai myöhemmin.
12 ja alemmas on turbopoikien juttuja ja joku alle 11 on jo turhan paksu, alkaa jo tuotettu vääntömomentti pienenemään. Moottorista tulee silloin bensajäähdytteinen kaasupumppu
Kyseiset numerot edellyttävät ehjän ja varmasti toimivan laajakaista-lambdan käyttöä, sekä nakukuulokkeiden tai vastaavien käyttöä säätöajossa.
Nuo siis omia huomioita vaparimoottorin säätämisessä varsinkin kun moottori ei ole kovin korkealla puristussuhteella eikä litratehoja oteta kovin paljoa ja kyseessä on päivittäiskulkineen säätäminen.